Oltiin Fannin kanssa mukana. Tulos AVO ERI, AVK2, PN4. Fanni oli mukana Keski-Maan kasvattajaryhmässä josta tuli voitto.
Fanni menestyi nyt erinomaisesti. Tuli ensimmäinen SERT ja VSP.
Menestys jatkui. Nyt Fanni palkittiin Sertillä ja oli rodun paras koira.
Paleltiin mutta Fanni palkittiin kolmannella Sertillä
Ensimmäinen MEJÄ-koe sekä ohjaajalle että Fannille. Fanni saavutti AVO 1 palkinnon 43 pisteellä. Tämän tuloksen ja hyvän näyttelymenestyksensä ansiosta Fanni saavutti Suomen Muotovalion arvon (FIN MVA)
Kovasta helteestä ja kuivasta kelistä huolimatta Fanni suoriutui kokeesta erinomaisesti, tulos oli AVO 1 40 pisteellä. Tällä suorituksellaan Fanni siirtyi jäljestyskoirana voittajaluokkaan heti toisessa kokeessaan.
Eipä ole upeampaa näyttelypaikkaa kuin Mustialan opisto Tammelan pitäjässä.Ehdottomasti paras kokemistani. Fanni esiintyi lauantaina ja sai laatuarvostelun erinomainen ja oli paras narttu kisassa kolmas. Hetalla oli upea päivä sunnuntaina. Heta valittiin kovassa seurassa parhaaksi nartuksi sarjassaan ja kaiken kukkuraksi se vielä palkittiin kansainvälisellä sertifikaatilla (casib).
Olin Kurssikaverini Markku Iisakkilan vieraana Mika Saksalan erinomaisilla sorsavesillä Luopioisissa. Sorsia lensi hyvin ja ampujatkin onnistuivat tekemään Hetalle parikymmentä noutoa. Paras sorsajahtini vuosikymmeniin ja ilman asetta. Toimivan koiran ohjaaminen on paljon mielenkiintoisempaa kuin sorsien ampuminen.
Olin palkintotuomarikurssilla Ahlaisissa. Meitä koulutti alansa todellinen osaaja Jouni Vestu. Tilaisuudessa vallitsi erinomainen henki. Opin paljon uutta mäyräkoirien käytöstä ajometsästykseen, kiva oli kuunnella kokeneiden metsämiesten juttuja esim. majavanmetsästyksestä. Karhu- ja susikokemuksiakin kokeneelta joukolta löytyi.
Anssi kävi hakemassa Keski-Maan Kennelistä perheeseensä uuden jäsenen. Tyylikäs pikkupentu on nimeltään Keski- Maan Nellas alias Alli. Pennun vanhemmat ovat menetysneet erinomaisesti ajokokeissa, jäljestyskokeissa ja näyttelyissä.
Heta onnistui kohtuullisesti. Pudotti sorsan sitä tuodessaan josta syystä menetti 4 pistettä maksimista. Sorsa löytyi nopeasti ja luovutus oli erinomainen. Kyllä Hetalla sorsajahdissa kelpaa käydä.
Harjoiteltiin fasaanien metsästystä Hinnerjoella. Ampujina veljeni Lauri ja veljenpoikani Pekka sekä kuvaajana Kari Huhta-Aho. Saatiin kuvia hyvistä avansseista ja yhdestä pudotuksesta sekä noudosta ja luovutuksesta. Urheana saaliinkantajana toimi Janina 10 v.
Suoritin ensimmäisen palkintotuomarin pätevöitymiseen vaadittavan harjoitteluni Vesilahdella. Harjoitteluani valvoi palkintotuomarina Mika Luhtala Vesilahdelta. Ylituomarina ollut Reima Laaja hyväksyi suoritukseni. Pakintotuomarin ja koiran ohjajana toimineen Tapani Holmingin kanssa käydyissä keskusteluissa tuli minulle paljon hyödyllistä tietoa tuomaroinnista ja peurojen ajometsästyksestä.
Vietin Itsenäisyyspäiväni mäyräkoirien ajokokeissa Vesilahdella. Fanni onnistui ensimmäisessä ajokokeessaan hyvin saavuttaen MÄAJ 3 palkinnon. Samassa yhteydessä suoririn palkintotuomarin toisen harjoittelujakson. Palkintotuomarina toimi Juha Marjamäki Lempäälästä ja oppaana Raimo Mäkinen Vesilahdelta. Ylituomarin tehtävät hoiti tyylikkäästi Satakunnan riistapäällikkö Mauri Krusberg. Ihan hyvä tapa viettää Itsenäisyyspäivää hyvässä seurassa oman harrastuksen parissa.
Metsästyspäiviä minulle ja koirilleni kertyi kaikkiaan 31. Hetan metsästys oli harjoittelua kasvattamillani fasaaneilla Lapin Kodiksamissa,fasaanijahti Kokkalan tilalla Hauholla sekä muutamia seisontoja lehtokurpille ja teerille.Saalis oli 2 fasaania jotka pudotettiin Hauholle ja Hinnerjoelle. Fanni ajoi syksyn aikana noin 30 ajoa pääasiassa peuroja sekä muutaman kauriin ja jäniksenajon. Kaatoa säästelin hyvistä tilanteista huolimatta koska minulla oli vain yksi peuran kaatolupa.Lopulta tuli kaatokin kun seuramme jahtipäällikkö Pentti Rintala kaatoi Fannin ajosta ison naaraspeuran 21.01.
Takaisin sivun alkuun